maanantai 5. kesäkuuta 2017

5 Kesäkuuta 2017 2/2

Lähettiin siis Sentosalle. Taksi toi meiät yhen kauppakeskuksen pihaan ja käveltii sen läpi sille sillalle, jota pitkin kulkemalla päästäis tänne "huvittelu saarelle" No, tietenkin siellä ne liukuhihnat ei toiminu :"DD joten jouduttii kävelee se matka melkein kokonaan sinne. Kuitenkin päästiin sinne, jonka jälkeen lähettiin tutkimaan paikkoja. Tai no ei oikeastaan. Äiti oliki suunnitellu kaikkee, jote ei tarvinnu sillee alkaa tähyilee et minne menis.

Vietettii siel saarella melkein koko päivä, joten ei tarvinnu enää muuallekkaan lähteä. Kuvattiin ittemme universal studio maapallon luona, käytiin ilmaisessa vesihuvittelupaikassa, syötiin, ostettiin karkkia ja hard rock cafe paitoja, kuoltiin kuumuuteen ja käveltiin liikaa :"DD Ei me kauheesti sen ihmeellisempii juttuja tehty cxx Ainiin. Saatiin tältä saarelta hyvän kokemuksen lisää paljon inhottavan kutiavia hyttysenpistoja. Kiitos hyttyset, oli mukava tavata 🌚

Sit kuitenkin mentiin sinne kauppakeskukseen, jonka läpi oltiin aikasemmin menty. Me mentiin siellä johonkin pikaruokalaan. No, tietenkin mun pohjattomaan vatsaan vedin kaks lastenateriaa 🌝 paitsi Samppa kinus nugetteja, nii puolikas meni sille xdd ku tilattii lisää, ei tainnu niin vingutut nugetit olla suosiossa enää :"DD

Palattiin sitten takaisin hotelliin ja siel huomattiin, että samppa on vetäny pikarusketuksen xDD Mut nyt äiti ja samppa on lähössä uimaan, saatan lähteä mukaan. Tää on tän päivän 2/2 osa, koska ei luultavasti tänää enää tehä mitään.

(Kuvia tästä päivästä ehkä tulossa)

1 kommentti:

  1. Olivia nyt vasta luin sun Plogia,oli mielenkiintoisia juttuja vaikka en ymmärrä teidän salakieltä,DD DS GUG,seuraan.

    VastaaPoista